Minä täällä hei,
Olen Marissa Tammisalo – Mediamuija AF Oyn perustaja, valokuvaaja, kouluttaja ja ikuinen tarinankertoja kameran kanssa. Asun Espoossa perheeni ja kahden rescuekissan, Paavon ja Niemisen, kanssa. Kuvaan siellä missä minua tarvitaan – häissä, perheiden arjessa, yritysten tarinoissa, miljöössä tai kotona. Lisäksi mentoroin ja sparraan valokuvaajia sekä yrittäjiä eteenpäin.
Minulle valokuva ei ole vain kuva. Se on pysäytetty hetki, tunne ja muisto, joka kantaa vuosienkin päästä. Tahdon, että jokainen kuvattava näkee itsensä minun linssini läpi – kauniina, omana itsenään, täydellisenä juuri sellaisena kuin on.
Rakastan valoa ja varjoa, ihmisten aitoa läsnäoloa ja sitä hetkeä, kun tunnelma muuttuu nauruksi, herkistymiseksi tai riehakkuudeksi – usein kaikkea yhtä aikaa. Haltioidun pienistä yksityiskohdista, mutta ennen kaikkea ihmisistä, joista saan kertoa kuvallisia tarinoita.
En siedä ilkeyttä, mutta siedän huonosti myös sähkönsinistä väriä. Olen surkea laulaja, mutta loistan siinä, että osaan saada ihmisen rennoksi kameran edessä. Aamut alkavat aina Juhla Mokan voimin – siitä ei tingitä.
Olen äärettömän onnekas, että saan tehdä työtä, jota rakastan. Jokainen kuvauskeikka on oma pieni seikkailunsa ja paras kohtaaminen syntyy juuri siinä hetkessä. Kuvistani jää muistoja, joihin voi palata aina uudestaan – ja juuri siksi teen tätä.
Elämä on lyhyt.
Kuvien avulla muistot haalistuu hitaammin. Ota yhteyttä niin suunnitellaan juuri sinun tarpeisiin sopiva kuvaushetki.
Marissa
Kannan sydämessäni kaikkia niitä ihania palautteita, joita saan.
"Kuvaussessio oli mahtava, jäi todella hyvä fiilis. Olet selkeästi rautainen ammattilainen ja se todella näkyi. Olen lisäksi vielä valmiimpi tuleviin työhaastatteluihin sun hyvien vinkkien takia.
Kokemuksena 6/5. "
"Olenkin suositellut sua kaikille mahdollisille ihmisille :) Ei vaan se, että kuvat oli upeita, vaan myös se että yhteistyö on sujunut muutenkin oikein mukavasti! Se on tosi tärkeää eikä aina itsestäänselvyys. Iso kiitos siis vielä kerran upeista kuvista ja avusta muutenkin!"
"Kiitos kuvista, ne olivat aivan ihania.
Onnistuit taltioimaan ihania hetkiä ja tunnelmia. Olemme iloisia ja kiitollisia siitä, että juuri sinä olit ikuistamassa meidän päiväämme, tuhannet kiitokset siis sinulle.
Kuvia katsellessa todellakin palasi noihin hetkiin elävästi uudelleen."
"Kuvat oli huippuja, olet taiteilija, kiitos!"
"Tervehdys,
Uskomattomia kuvia.
Aivan upeita!!! Katsottiin niitä eilen yli tunti, kun saatiin. Valo, tunnelma, naurut, maisema... Aivan mahtava kooste koko tärkeän päivän touhuista!! Kiitos, mentiin molemmat aivan sanattomiksi. Rakkautta oli todellakin ilmassa..!"
julkaisuja:
mm.Talouselämä, Kirjailijaliitto, Avaruus ja Tähdet, Nordea, Global Finland, Arvopaperi, Iltalehti, Mainonta&Markkinointi, Tekniikka&Talous, Dream Do, Suomen Mentorit ry., Mediverkko, Arvo, MikroPc, Fakta, Tekniikan Historia, Sanasto ja Naistutkimuksen seura.
hello@mediamuija.com
+358456343604
valokuvaaja Marissa Tammisalo