Noora ja Amir

Sain kunnian olla Turussa mukana aivan upeissa häissä,joissa huolellinen suunnittelu näkyi kaikessa. Tapasin Nooran ja Amirin ensimmäisen kerran hääpalaverin merkeissä vuosi sitten ja jo silloin heidän puheessa korostui vieraiden viihtyminen.

 Päällimäisenä ajatuksena kauniin tyylikkäät häät,jossa olisi hyvää ruokaa ja juomaa ja vieraille viihtyisä tunnelma. 

Ja sitä se tosiaan oli!  Kahden kulttuurin perinteet oli tuotu luontevasti mukaan päivään, päivä oli suunniteltu hyvin ja hääpari näytti onnensa avoimesti.

Minun päiväni alkoi ensi sulhasen kodista, jossa sulhanen bestmanien avustuksella valmistautui. Sen jälkeen ajoin morsiamen kotiin,jossa kaasot valmistelivat morsianta päivään ja sulhaselle luovutukseen.

Varsinaista yksittäistä potrettikuvausaikaa ei ollut, vaan otimme videokuvaajan kanssa potretteja useampana sopivana hetkenä

Vihkiminen ja juhlat olivat Turun VPK:n uusrenesanssityyppisessä talossa, joka huokuu juhlaa ja arvokkuutta. 

Hyvää ruokaa, ohjelmaa,herkistäviä puheita ja hauskanpitoa. Niistä oli nämä häät tehty.

Sydän täynnä kiitollisuutta lähdin yöllä ajelemaan takaisin kohti Espoota. Yön hiljaisuudessa mietin, kuin onnellinen olin saadessani viettää erään päivän aamusta yömyöhään näiden upeiden ihmisten seurassa. Ihmisten, jotka kaikki ottivat minut mukaan osaksi juhlaa. Onni ja ilo tarttuu . Tämä universumia suurempi rakkaustarina kulkee mukanani vielä pitkään.

Kiitos Noora ja Amir, olkoon teidän jokainen päivä yhtä rakkauden täytteinen <3


Using Format