marissa tammisalo

Uuden maailman edessä

Muutamia vuosia sitten olin hääjuhlassa kaukana täältä. Kurdistanissa, maassa jota ei oikeasti ole edes olemassa. Kartalta katsottuna olin kuitenkin Turkin ja Syyrian rajamailla. Hääjuhla pidettiin talojen ympäröimällä kivisellä kadulla. Istuimien virkaa toimittivat muoviset värikkäät puutarhatuolit, ja osa ihmisistä seurasi juhlaa omilta parvekkeiltaan.

Ruoka oli, kuten alueella aina, taivaallista. Se kuitenkin tarjoiltiin aika karuilta metallisilta tarjottimilta.

Puitteet olivat siis kaikkea muuta kuin mitä me olemme hääjuhlassa tottuneet näkemään. 

Muistoihin on päivästä jäänyt kuitenkin päällimmäiseksi käsittämätön ilo ja riemu, juuri siinä hetkessä eläminen ja ihmisten välinen rakkaus.

Olen vuosien varrella oleskellut kyseisellä alueella paljon ja ollut aina yhtä hämmästyneenä ihmisten tavasta olla läsnä ja huolehtia toisistaan. Miettinyt, kuinka kurdeilta vähemmistönä on viety kaikki, ja mielivaltainen sorto on jatkunut vuosikausia vieden ihmisiltä esimerkiksi oikeuden puhua omaa äidinkieltään. Ja he vain jaksavat iloita elämästä ja olla kiitollisia kaikesta siitä mitä on.

Me elämme nyt aikaa, jossa ainakin meiltä yrittäjiltä vietiin muutamassa päivässä kaikki. Kalenteri tyhjeni ja sen mukana katosi leipäkin moneksi kuukaudeksi. Usealla palkansaajalla on myös edessä lomautukset ja pahimmassa tapauksessa työttömyys.

Meille jäi kuitenkin tärkein - toisemme. Fyysisen läsnäolon tilapäiset rajoitukset saa meidät huomaamaan, kuinka äärimmäisen tärkeitä ympärillä olevat ihmiset meille ovatkaan. Tuolla jossain on ihminen, jota haluaisin koskettaa,  muutaman kilometrin päässä päässä ystävät joita tekisi mieli halata. Töiden jälkeiset after workit, lounaspalaverit ja kauppakeskuksen lauantainen ilmaiskonsertti saavat aivan uudet mittasuhteet. Kuntosali, kampaaja ja kirpputoreilla kiertely on yhtäkkiä luksusta, jota ei nyt saa.

Minä jaksan uskoa, että tästä kaikesta seuraa äärettömän paljon hyvää. Turha menettää merkityksen ja keskitymme tärkeimpään, toisiimme. Toivottavasti ymmärrämme, että me teemme tämän yhteiskunnan. Tukemalla esimerkiksi pieniä yrityksiä ympärillämme pidämme elossa tärkeimmän. Me emme ehkä tarvitse puoliakaan siitä materiasta mitä olemme tottuneet kuluttamaan, joten entä jos se mitä hankimme onkin ajatuksella tehtyä? Samalla toisen ihmisen hyväksi? 

Valokuvaajana näen, että työni merkitys tulee tulevaisuudessa entisestään korostumaan. Minä saan taltioida häissä sitä jälleennäkemisen ja yhdessäolon riemua. Perhekuvissa nautitaan hetkestä ja ymmärretään, että juuri nyt on hyvä. Henkilökuvia otetaan itsestään ihan siitä ilosta, että saa olla ja elää. 

Hääkuvaajana olen aina kaikille hääpareilleni sanonut, että muistakaa: ihmiset tekevät juhlasta juhlan.  

Muutan sitä nyt hiukan: ihmiset tekevät elämästä elämän.

Using Format